maanantai 25. toukokuuta 2009

Mansikka-suklaatiramisu

En oikein tiedä miksi kutsuisin tätä jälkiruokaa - se on nimittäin jonkinlainen yhdistelmä tiramisua, vanukasta ja triffleä (eräänlainen suklaa-marjajälkiruoka). Ei sinänsä ihmekään, sillä tämä ohje syntyi siitä, etten osannut päättää mitä jälkkäriä tekisin. ;)

Vanukkaan keittäminen on hieman aikavievää puuhaa, muttei ollenkaan niin vaikeaa kuin monet pelkäävät, kunhan muistaa hämmentää koko keittämisen ajan.
Jos haluat yksikerroksisen tiramisun, tee vain toinen täyte ja puolita pohjan ohje.

Kakkupohja
75 g sinistä keijua
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
2 dl soijamaitoa

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhditsä. Lisää lopuksi soijamaito ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuorattulle puoliipellille (siis sellaiselle piirasvuokaa isompaan, peltiä pienempään pitkulaiseen vuokaan) ja paista 200 asteessa noin 15-20min.

Suklaatäyte
5 dl soijamaitoa
100g tummaa suklaata (>60%)
0,5 dl sokeria
4 rkl peruna- tai maissijauhoa

Pilko suklaa pieniksi (mitä pienemmäksi, sitä helpommalla pääset keittämisessä). Vatkaa peruna- tai maissijauhot kylmään soijamaitoon. Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi koko ajan hämmentäen. Tuloksena pitäisi olla tasainen ja melko paksu vanukas.

Mansikkavanukas
2 dl mansikkasosetta (ei paakkuja)
2 dl soijamaitoa
2 dl maustamatonta soijajugurttia (tai koko määrä soijamaitoa)
5 rkl peruna- tai maissijauhoa
0,5 dl sokeria

Valmista kuten suklaatäyte.

Lisäksi
n. 3 dl vahvaa kahvia + ½ dl Vana tallinnaa, punssia, Amarettoa tmv.
1 prk kauravispikermaa
3 tl jauhettua vaniljaa tai runsaasti vaniljasokeria
kaakaojauhetta
tuoreita mansikoita koristeluun

Vatkaa kauravispikerma vaniljan kanssa. Sekoita kahvi ja likööri.

Kokoa tiramisu isoon kulhoon: Laita pohjimmaiseksi puolet kakkupohjasta ja kostuta se kahvi-likooriseoksella (pohjasta on tarkoitus tulla läpimärkä) ja siivilöi päälle reilusti kaakaojauhetta. Levitä päälle sulkaatäyte.
Sitten toinen puoli pohjasta ja kostuta ja siivilöi kaakaojauhetta, ja sen päälle mansikkatäyte.
Levitä päälimmäiseksi kaurakermavaahto.

Laita muutamaksi tunniksi tai yön yli jääkaappiin vetäytymään. Juuri ennen tarjoilua siivilöi pinnalle runsaasti kaakaojauhetta ja koristele tuoreilla mansikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti