maanantai 5. huhtikuuta 2010

Sunnuntailounas espanjalaisittain


Päätimme pääsiäisen kunniaksi tehdä vähän tavallista hienompaa ruokaa, tällä kertaa välimerellisessä hengessä.
Piston ohje on sovellettu Pepita Arisin kirjasta Espanjalainen keittiö ja soijapullien ohje Inna Somersalon kirjasta Yllin kyllin herkkuja.
Soijapullat voi hyvin tehdä etukäteen ja vain lämmittää tomaattikastikkeen kanssa juuri ennen tarjoilua. Samoin perunasalaatti kannattaa tehdä edellisenä iltana tai viimeistään muutamaa tuntia etukäteen.
Kaikki ohjeet n. 4 hengelle.

Patatas con alioli eli valkosipuliperunasalaatti

8 keskikokoista perunaa
2 dl maustamatonta soijajugurttia
4-5 valkosipulinkynttä
1 tl mustapippuria
suolaa maun mukaan

Keitä peruna, anna jäähtyä. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita ne, pippuri ja suola soijajugurttiin. Pilko perunat ja sekoita soijajugurtti niiden kanssa. Laita viileään maustumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Albóndigas de soja con salsa de tomate eli soijapullat tomaattikastikeessa

2 valkosipulinkynttä
2,5 dl kasvislientä (kuumaa vettä + liemikuutio)
1 dl korppujauhoja
2,5 dl soijarouhetta
rosmariinia, minttua, persiljaa, oreganoa ja basilikaa 1-2 tl kutakin
ripaus mustapippuria
1 rkl tomaattipyreetä
2,5 dl soijajugurttia
öljyä paistamiseen

Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet. Sekoita kaikki aineet (öljyä lukuunottamatta) tasaiseksi massaksi. Anna turvota vähintään puolisen tuntia.
Muotoile taikinasta palloja ja uppopaista ne kuumassa öljyssä.

Tomaattikastike
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
1 tl rosmariinia
ripaus mustapippuria
suolaa maun mukaan
loraus punaviiniä

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä muutama minuutti. Lisää loput aineet ja anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään 15 min (ei haittaa vaikka olisi pidempään).
Lisää sekaan valmiit soijapullat ja hauduta vielä muutama minuutti.

Pisto manchego eli manchalainen kasvispata

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 kesäkurpitsaa
5 tomaattia
2 rkl persiljasilppua
suolaa ja mustapippuria

Pilko ja kuori sipulit ja valkosipuli. Kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Leikkaa kesäkurpitsa ohuehkoiksi viipaleiksi ja tomaatit lohkoiksi. Lisää ne, suola ja pippuri pannuun ja anna kypsyä hiljakseen n. 20 min. Sekoita persilja joukkoon hetkeä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti