maanantai 31. toukokuuta 2010

Meksikolainen päivällinen


Sain äskettäin Jane Miltonin kirjan Meksikolainen keittiö, ja hetikös ohjeita täytyi alkaa testata. Kyseessä ei ole kasviskeittokirja, mutta kasvisruokaohjeita löytyi kiitettävän paljon.
Oikealle meksikokaiselle päivälliselle kuuluu - kirja mukaan - myös ainakin kahta sorttia alkuruokaa ja useampi pääruokalaji, mutta tälläkin tuli jo erittäin kylläiseksi.
Ylijääneen papumuhennoksen voi käyttää vaikkapa lämpimien voileipien tai tortilloiden täytteeksi.
Kaikki ohjeet ovat n. neljälle hengelle ja sovellettu em. kirjasta.

Frijoles de olla eli meksikolainen papumuhennos

3 dl kuivattuja pintopapuja
n. 1,5 l vettä (+ liotusvesi)
1 sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
1 tuore chili
2 tl korianteria
suolaa

Laita pavut likoamaan edellisenä päivänä niin, että ne ehtivät liota vähintään 12 tuntia. Pidempi liotusaika ei haittaa mitään, vain lyhentää hieman keittoaikaa. Huuhdo ja valuta pavut ennen keittämistä.
Silppua sipuli, valkosipuli ja chili. Laita ne, pavut ja vesi kattilaan, kiehauta ja jätä kiehumaan hiljaiselle lämmölle noin 1,5 tunniksi. Vettä kannattaa lisätä vähitellen keittämisen aikana. Kun pavut ovat pehmenneet, lisää korianteri ja suola ja tarkista maku.

Lisäksi
kevät- tai punasipulia silputtuna
soijajuustoraastetta
tomaatteja pilkottuna

Tavallisesti papumuhennoksen seurana tarjotaan pikkulisukkeita.

Perunakakkuset

½ kg perunoita
2 dl soijajuustoa (esim. Cheezly) raasettuna
½ dl suolaa
1 tl korianteria
vehnäjauhoja käsittelyyn
öljyä paistamiseen

Kuori ja keitä perunat. Kaada vesi pois, soseuta ne ja sekoita soseeseen soijajuustoraaste ja mausteet. Pyörittele jauhojen avulla taikinasta kakkusia ja paista ne öljyssä molemmilta puolilta kauniin kullanruskeiksi.

Punainen salsa

3 tomaattia
oliiviöljyä
1 kevätsipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tuore chili
1 tl ruskeaa sokeria
ripaus paprikajauhetta
1 tl oreganoa
½ limetin mehu
tarvittaessa suolaa

Pilko tomaatit lohkoiksi ja laita ne uunipellille. Kaada jokaisen tomaattilohkon päälle pikkutilkka öljyä ja paahda tomaatteja uunissa reilu puoli tuntia, kunnes ne saavat hieman väriä.
Soseuta kaikki aineet tehosekottimessa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita. Lämmitä ennen tarjoilua.
Salsan voi hyvin valmistaa jo päivää tai paria ennen tarjoilua, se säilyy jääkaapissa tiiviisti pakattuna noin viikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti