torstai 30. syyskuuta 2010

Soijasuikaleet lime-kookoskastikkeessa

Tein tänään ensimmäistä kertaa tuttavuutta keittiöömme pari päivää sitten saapuneen wokkipannun kanssa, ja täytyy sanoa, että olen suorastaan ihastunut. Kerrankin saa hämmentää ruokaa ilman, että siitä puolet on hellalla ja pannu kuumenee hetkessä eikä ylihuomenna. Aion vastedes käyttää wokkipannua kaikkeen ruuanlaittoon!
Pannun käyttöönoton ja uuden thaimaalaisen keittokirjan (Parhaat reseptit: Thaimaa) yhteisvaikutuksena syntyi myös varsin hyvää ruokaa.

2-3 annosta

pari kourallista soijasuikaleita
kasvislientä
2 tl garam masala -maustesekoitusta
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
½ kesäkurpitsa
öljyä paistamiseen
1 tl punaista currytahnaa
n. 2 tl chilikastiketta (maun mukaan)
1 tlk (2,5 dl) kookoskermaa
½ limetin mehu
suolaa maun mukaan

Laita soijasuikaleet turpoamaan garam masalalla maustettuun kuumaan kavisliemeen.
Kuori ja silppua sipulit ja valkosipuli. Viipaloi kesäkurpitsa ja ripottele viipaleiden päälle suolaa.
Kuullota sipuleita hetki öljyssä. Valuta soijasuikaleet huolellisesti ja lisää pannuun. Paista kunnes suikaleet saavat hieman väriä.
Kuivaa kesäkurpisaviipaleet talouspaperilla ja pilko pienehköiksi kuutioiksi. Lisää nekin pannuun currytahnan ja chilikastikkeen kanssa. Paista muutama minuutti.
Lisää kookoskerma ja limetin mehu. Kiehauta ja tarkista maku.
Tarjoile riisin kanssa.

5 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta ohjeesta. Oli parasta koskaan syömääni currya. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla. :)

    Jos tykkäsit tästä, kannattaa kokeilla myös näitä: http://keittiojapuutarha.blogspot.com/2009/09/vihanneksia-kookoskermassa.html
    http://keittiojapuutarha.blogspot.com/2010/04/linssiriisi-ja-soijasuikalekorma.html
    Molemmat ovat ehdottomia suosikkiohjeitani.

    VastaaPoista
  3. Mä oon myös hylännyt kaikki muut pannut paitsi wokkipannun! Helppoa nimenomaan kun ei heti lentele sapuska reunojen yli, ja kuumiaa nopeasti.. Paistan jopa lätyt sillä. Tulee sopivan pieniä ja helppoja kääntää, eikä tartu pannuun kiinni :)

    VastaaPoista
  4. Tätä täytyy kokeilla tänään. Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  5. Ah, aivan ihanaa ruokaa, kiitos tästä reseptistä! :D

    VastaaPoista