tiistai 18. tammikuuta 2011

Vihreitä papuja ja pastaa

Mielikuvani vihreistä pavuista on ollut koulun mauttomaksi keitetty vihannessekoitus. Niistä saa kuitenkin varsin hyvää ruokaa, kunhan unohtaa vesikattilat ja muistaa mausteet.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Chilitofu ja pinaatti-kookoskastike

Pientä eksotiikkaa pakkaspäiviin. Kookos, pinaatti ja chili on itseasiassa yhdistelmä jonka makuun opin ravintola Mayassa, mutta toimii näköjään kotikeittiössäkin.
Olisin laittanut tofun marinadiin myös limeä jos sitä olisi ollut kaapissa, mutta hyvää tuli ilmankin.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Seitania sahramikastikkeessa

Sahramiseitan on muunnelma eräästä espanjalaisesta ruokalajista, jonka ohje on poimittu Pepita Arisin kirjasta Espanjalainen keittiö. Villapaita kannattaa jättää naulakkoon ja hikinauha laittaa otsalle jo ennen ruanlaiton aloittamista!
Jos kuitenkin teet seitanin etukäteen, ruoka on itseasiassa varsin helppo valmistaa. Silloin seitanin voi myös marinoida suunnilleen samoilla mausteilla joita kastikkeeseen tulee.