keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Bataattipallerot

Tämä ohje on sovellettu Aasia-keittokirjasta, ja testattu alkupalana äitini syntymäpäiväillallisella. En nyt muista enää tarkasti vieraiden kommentteja, mutta jotenkin ne taisivat liittyä siihen, olisiko näitä voinut saada vielä myös jälkiruuaksi sekä yöpalaksi.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kantarellipasta

Tämä postaus tulee hiukan myöhässä, koska paras kantarelliaika (miksei sitä muuten voi kirjoittaa kahdella t:llä??) taitaa olla ohi, mutta eiköhän tämä pasta toimi muillakin sienillä. Joka tapauksessa taas kerran nähtiin, että yksinkertainen on parasta.

Purjopiiras

Ensinnäkin pahoittelen kesäajan suhteellista hiljaiseloani, ruokaa kyllä olen tehnyt ja valokuvannutkin, mutta koneen ääressä istumiseen on jäänyt varsin vähän aikaa. Ehkä se kertoo hauskasta tai vähintäänkin toiminnallisesta kesälomasta?