keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kasvissyöjän aattolohko

Seuraava osa karjalaisten perinneruokien sarjassa, tosin vähän enemmän sovellettu versio kuin vegaaniset sultsinat. Aattolohko on on myös ilmeisesti vähemmän tunnettu ruoka, mutta erittäin herkullinen ja suhteellisen helppotekoinen. Kypsennysaika riippuu siitä, kuinka pieneksi pilkot ainekset, mutta siihen kannattaa varata suunnilleen pari tuntia.

Neljälle

1 annos seitania
1 rkl maustepippureita
½ tl neilikkaa
2-3 laakerinlehteä
soijakastiketta

Laita valmis seitan mielellään jo edellisenä päivänä marinoitumaan soijakastikkeen ja em. mausteiden kanssa.

1 reilun kokoinen lanttu
4-5 porkkanaa koosta riippuen
2-3 perunaa
1-2 sipulia
margariinia vuokaan
kasvislientä
suolaa ja pippuria tarvittaessa
(keitettyjä härkäpapuja - ei pakollinen)

Kuori ja kuutioi juurekset. Voitele uunipata ja laita juurekset paistumaan ensin ilman kantta 175 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Kun juurekset ovat saaneet hieman väriä, lisää seitan ja paista vielä noin vartin verran. Lisää kasvisliemi, tarkista liemen maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna hautua kannen alla kypsäksi noin tunnin ajan.
Jos käytä härkäpapuja (tai muita nopeasti kypsyviä sattumia) lisää ne vasta vähän ennen kuin juurekset ovat kypsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti