keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pannuista ja padoista

Itseasiassa on hassua, etten ole vielä kirjoittanut yhtään postausta keittiövälineistä, koska pidän suuressa arvossa laadukkaita keittiövälineitä ja monipuolisesti varusteltua keittiötä. Aika korjata sekin puute.

Keittiövälineiden suhteen on varmasti lukuisia koulukuntia, mutta luettelen tässä omasta keittiöstäni löytyvät ruuanlaittovälineet jaoteltuna "joka keittiön" perustarvikkeisiin ja vähän erikoisempiin, ei-niin-pakollisiin välineisiin. Yhteensä näillä välineillä pitäisi onnistua kaikki tässä blogissa esittelemäni ruokaohjeet, ja perustarvikkeiksi listaamani välineet riittävät suurimpaan osaan ohjeita.

Perustarvikkeet:
  • Pari erikokoista kattilaa. Itse suosin pinnoitettuja kattiloita, koska niissä ruoka ei pala läheskään niin helposti pohjaan, ja ne on helppo tiskata käsin. Jos käytössäsi on tiskikone tai induktioliesi, varmista, että kattilat voi konepestä ja ne sopivat indktioliedelle.
  • Paistinpannu, kannellinen kastikepannu. Itse käytän näitä molempia lähes päivittäin. Periaatteessa yksi kannellinenkin paistinpannu riittää, mutta usein on hyvä olla myös toinen matalareunaisempi pannu esimerkiksi lettujen paistamiseen. Paistinpannu palvelee myös leivänpaahtimena. Panosta laadukkaaseen pintamateriaaliin, et tule katumaan. Laadukkaita pannuna saattaa silloin tällöin saada todella halvalla, joten kannattaa tarkkailla kauppojen alennusmyyntejä.
  • Kakkuvuoka, uunivuoka. Joka keittiön perustarvikkeita. Suosittelen teflonpinnoitettua tai silikonista kakkuvuokaa. Rengasvuoka on siitä kätevä, että siinä syntyvät myös moussekakut siinä missä tavalliset täytekakkupohjatkin. Jos teet edes silloin tällöin lasagnea tai canneloneja, hanki neliskulmainen uunivuoka.
  • Veitset: vähintään kokkiveitsi, leipäveitsi ja kuorimaveitsi. Joensuun kansalaisopiston kiinalaisen ruuanlaiton kurssilta pari vuotta sitten päälimmäisenä mieleeni jäi periaate: iso veitsi, pieni silppu. Siellä opettaja-kokki heilutteli lähinnä lihakirveen näköistä kiinalista veistä, mutta tavallinen leveä kokkiveitsi käy myös. Itse hankin aikoinani omaan kotiin muuttaessani saman tien veitsitukin, joka on kyllä kätevä, mutten käytä siitä juuri muita kuin mainittuja veitsiä. Kannattaa hankkia myös veitsenteroitin.
  • Vähintään 2 leikkuulautaa, joista toinen on varattu ainoastaan leivän yms. hajuttoman leikkaamiseen, ja toinen myös sipuleille ja vastaaville ruoka-aineille.
  • Puukapustoja, puuhaarukka, paistolasta, vispilä - toisin sanottuna erilaisia välineitä ruokien ja taikinoiden hämmentämiseen sekä paistamiseen. Oman kokemukseni mukaan puiset hämmennysvälineet toimivat parhaiten ruuanlaitossa - ne kestävät kuumuutta eivätkä naarmuta pannuja. Kannattaa hankkia kuumuutta kestävä vispilä, jotta saat myös paakkuuntuneet kastikkeet vispattua sileiksi.
  • Sauvasekoitin, sähkövatkain. Jos et hanki muuta pienelektroniikkaa keittiöösi, hanki edes nämä. Sauvasekoitin kannattaa ostaa metallivartinen, jotta voit soseuttaa myös kuumia keittoja.
  • Raastinrauta, jossa on useampi erikokoista raastetta tekevä terä.
  • Perunamuussinuija, kaulin, mahdollisesti myös pulikka. Kuten tunnettua, perunamuussia ei tehdä sähkövatkaimella eikä karjalanpiirakoiden kuoria kaulimella.
  • Mittasarja ja vähintään yksi isompi mittakippo. Mittoja myydään yleensä sarjoina yhdestä desistä maustemittaan, ja sellaisella sarjalla pitäisi varmasti pärjätä. Yksi esimerkiksi litran kokoinen mittakulho kannattaa myös olla, sillä sellaisessa on kätevä mitata esimerkiksi kakkutaikinan kuivat aineet. Myös yksi kuumuutta kestävä mitta kannattaa olla, jotta voit mitata vaikapa kuumaa lientä risottoon.
  • Erikokoisia kulhoja, niitä tarvitsee aina. Itselläni on yksi isompi taikinakulho ja toinen pienempi muovikulho, sekä sauvasekoitinyhteensopiva korkea ja kapea kulho.

Erikoisemmat:
  • Wokkipannu, parillapannu, 4-paikkainen lettupannu, valurautapannu. Jos teet paljon wokkityyppisiä ruokia, suosittelen todella wokkipannun ostamista. Itse olen sen verran huolimaton keittiössä, että isompaa ruokamäärää tavallisella paistinpannulla hämmentäessä osa lentää varmasti hellalle, joten wokkipannun korkeista laidoista on tässäkin hyötyä. Valurautiasella parillapannulla saa "grilliruokaa" tavellakin, lettupannu on kätevä pikkulettujen ystävälle ja tavallisella sileäpohjaisella valurautapannulla syntyvät esimerkiksi sultsinat.
  • Kerroskattila, jossa sekä höyrytys- että haudutusmahdollisuus. Käytännöllinen perunoiden ja muiden kasvisten kypsentämiseen, ja huoleton puuronkeittämiseen - lähes täysi pohjaanpalamattomuustakuu.
  • Tehosekoitin/ monitoimikone on pirteilöiden ja smoothie'en ystävälle kätevä, ja monitoimikoneessa syntyvät myös esim. kasvispihvitaikinat. Aika pitkälle kuitenkin pärjää myös sauvasekoittimella.
  • Pursotuspussi ja erilaisia suuttimia kakkujen koristeluun ja muuhun vastaavaan.
  • Keittiövaaka on varsin käytännöllinen väline, jos pitää mitata vaikkapa suklaata tai margariinia grammamäärinä. Tarkat kokit mittaavat kaiken grammoina, mutta itse olen turhan suurpiireinen siihen.
  • Muffinssipelti, kertakäyttöisiä paperivuokia ekologisempi vaihtoehto, jolla saa myös kauniimman mallisia muffinsseja. Itse käytän ja voin lämpimästi suositella silikonista muffinssipeltiä.
  • Pastakone, luonnollisesti tuorepastan tekemiseen. On muuten aika herkkua.
  • Voileipägrilli, siis se millä tehdään toasteja. Pelkkä mukavuuskapistus, mutta minulla ainakin ahkerasti käytössä! Kannattaa hankkia grilli, joka tekee neliskulmaisia (eikä kolmion mallisia) toasteja, niin siihen voi laittaa melkein minkälaista leipää vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti