perjantai 6. joulukuuta 2013

Jouluiset Petit fours

Yksi pikkujouluviikonlopun projekteja oli tehdä koeversioita uusista joululeivonnaisista. Sopivasti Koko Suomi leipoo -ohjelmassa oli tehty edellisellä viikolla petit fours-leivoksia, joita piti tietysti kokeilla kotona. Petit foursien idea on ymmärtääkseni kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että tehdään pikkuruisia, 1-2 suupalan leivoksia, joita tarjotaan useamman sortin lajitelma esimerkiksi jälkiruokana, esimerkiksi jouluruuan jälkiruokana.

Teimme kolmea sorttia leivoksia: porkkanakakkupaloja, suklaajuustoleivoksia ja puolukkabebejä. Käytin sekä bebejen pohjiin että porkkanakakkutaikinaan Virtasalmen Viljatuotteen vaalea gluteiinitonta jauhoseosta. En ole testannut muita gluteiinittomia jauhoseoksia, mutta tuo oli tuoteselosteen perusteella parhaan kuuloinen (ei vehnätärkkelystä eikä E-koodeja) ja toimi ainakin näissä leivonnaisissa erittäin hyvin. Uskoisin, että vastaavaan tulokseen pääsee myös yhdistselmällä itse esim. peruna- ja kaurajauhoja ja mahdollisesti psylliumia, jota tuossa jauhoseoksessa on valmiiksi mukana.
Porkkanaleivosten ohje on sovellettu Kanelikarusellista ja bebejen ohje Maku.fi:stä.

Suklaa-tuorejuustopalat
24 kpl / noin 20x15 cm vuoka

100 g gluteenittomia piparkakkuja
50 g voita tai margariinia
150 g tumma suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
1 rkl vaniljasokeria

Murskaa piparkakut ja sulata rasva, sekoita. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle.
Sulata suklaa varovasti mikrossa. Vatkaa tuorejuusto, ranskankerma ja vaniljasokeri keskenään. Valuta suklaa joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Levitä täyte murupohjan päälle tasaisesti. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

50 g suklaata
1 rkl kermaa
nokare voita tai margariinia
Valmista kuorrute: Pilko suklaa mikronkestävään kippoon kerman kanssa ja sulata varovasti mikrossa, sekoita tasaiseksi. Sekoita vielä joukkoon nokare voita tai margariinia. Jos kuorrute on liian löyssä, lisää suklaata, jos liian paksua, lisää kermaa.

Nosta jähmettynyt kakku varovasti leivinpaperin avulla ulos vuoasta. Siisti reunat ja pursota päälle suklaakuorrutetta esimerkiksi ristikkokuviona. Laita takaisin jääkaappin vähintään puoleksi tunniksi, jotta kuorrute ehtii jähmettyä.
Leikkaa kakku 24 palaksi, jotka ovat halkaisijaltaan noin 3 cm.


Porkkanaleivokset
24 kpl / noin 20x15 cm vuoka

1 luomukananmuna
2/3 dl muscovadosokeria
1/3 dl tavallista sokeria
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, esimerkiksi Virtasalmen Viljatuotteen
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
pieni ripaus suolaa
½ dl sulaa margariinia tai voita
1,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa

Vatkaa muna ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kääntele muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi tai margariini ja porkkanaraaste.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista 150 asteessa reilu puoli tuntia, kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen seuraavaa vaihetta.

100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl tomusokeria
1/4 limetin mehu
n. 2 dl tomusokeria, tai tarpeen mukaan

Valmista kuorrute: Vatkaa kaikki ainekset sekaisin lisäten tomusokeria tai limen mehua vähitellen, kunnes koostumus on sopiva: aavistuksen valuva muttei missään nimessä juokseva.
Nosta jäähtynyt kakku varovasti leivinpaperin avulla vuoasta ja leikkaa 24 palaan. Pursota tai valuta lusikalla jokasen palan päälle kuorrutetta, niin että se valuua hieman myös reunojen yli. Koristele nonparelleilla. Anna kuorrutteen jähmettyä ennen kuin siirrät tai tarjoilet leivoksia.


Puolukkabebet
noin 20 kpl vuokien koosta riippuen, käytä kuitenkin mahdollisimman pieniä vuokia

100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 luomukananmuna
2 1/4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, esimerkiksi Virtasalmen Viljatuotteen


Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina pienten voideltujen leivosvuokien pohjalle ja reunoille. Nosta päälle toinen pohjasta voideltu vuoka ja tarvittaessa päällimmäiseen vuokaan jokin pieni uuninkestävä paino; taikinan on tarkoitus jäädä kahden vuoan väliin litistyksiin.
Paista pohjia 17–20 minuuttia 200 asteessa. Irrota pohjat vuoista vasta, kun ne ovat jäähtyneet.

1 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 1/2 dl puolukoita
1 dl luomukevytmaitoa
2 kpl luomukananmunaa
150 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria

Tee täyte. Sekoita sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Survo puolukat soseeksi. Mittaa kaikki aineet voita lukuunottamatta kattilaan ja sekoita. Kuumenna koko ajan vatkaten, kunnes seos sakenee paksuksi kiisseliksi. Jäähdytä seos hyvin. Vatkaa jäähtynyt kiisseli pehmeän voin joukkoon pienissä erissä.
Täytä leivospohjat, tasoita täytteen pinta veitsellä ja jätä kylmään jähmettymään.

n. 2 dl tomusokeria
n. 1 rkl limenmehua

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään, lisää tomusokeria vähitelleen kunnes kuorrute on sopivan paksua. Kuorrute saa olla melko löysää, huomattavasti löysempää kuin esimerkiksi piparkakkujen koristeluun tarkoitettu sokerikuorrute.
Pursota kuorrutetta ohuelti leivosten päälle spiraalimaisella liikkeellä. Kuorrutteen on tarkoitus levitä niin että pursotuskuvio häviää ja muodostuu ohut tasainen kerros. Koristele esimerkiksi puolukoilla tai punaisilla nonparelleilla. Anna kuorrutteen jähmettyä pari tuntia ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. *kuola valuu* oi että miten ihania! ja varmasti herrrrkullisia!

    VastaaPoista
  2. Ainakin minun ja yhden koemaistajan oli mielestä hyviä! Ja mikä parasta, näitä saa syödä monta... ja vielä santsikierroksen...ja toisenkin... :DD

    VastaaPoista
  3. Kysymys nykyiseen ruokavalioosi liittyen: millaista oli alkaa syödä taas pitkästä aikaa eläinperäisiä tuotteita? Miltä tuntui kun oli pakko luopua vegaaniruokavaliosta, harmittiko vai innostuitko? (:

    VastaaPoista
  4. IiriS, kyllä harmitti. Eniten sen takia, mistä kaikista hyvistä ruuista piti näiden yliherkkyyksien takia luopua, mutta myös siksi että en voi enää noudattaa hyvänä pitämääni periaatetta. Mutta jotain on pakko syödä, niin yritän nyt valita "pienimmistä pahoista". ;)
    Ihmisen makuaisti, vai pitäisikö sanoa makumuisti, on jännä: eka lusikallinen jugurttia, kalaa yms. maistui oudolle, mutta jo toisella totesin että "ainiin tämähän on tätä". :D

    VastaaPoista