Pari iltaa sitten ilmeisesti jonkinlaisen alitajuisen prosessin tuotoksena sekä WWF:n ruokaopasta lueskeltuani asia alkoi kirkastua, ja tein oheisen listan jääkaappini oveen jokapäiväiseksi muistutukseksi.
1. Lähiruoka. Asun Itä-Suomessa jossa melkein mitä tahansa ruoka-ainetta on saatavilla alle sadan kilometrin säteellä tuotettuna (toisin kuin eräs ystäväni epäili, kaikkea ruokaa ei tuoda laivalla Helsinkiin). Miksi en hyödyntäisi paikallista tai vähintään kotimaista tuotantoa niin pitkälti kuin mahdollista? Lähellä tuotettu ruoka on usein myös laadukkaampaa kuin pitkään rahtikonteissa ja tukkuliikkeissä maannut.
2. Luonnonmukaisuus. Tämä tarkoittaa sekä luomun että mahdollisimman vähän prosessoidun ja lisäaineettoman ruuan suosimista aina kun mahdollista. Luomutuotanto on tehotuotantoa ekologisempaa ja puhtaista tuoreista raaka-aineista saa yleensä aikaan parempaa ruokaa kuin pakastesilpuista. Sellaisenaan ostettavien raaka-aineiden alkuperä on myös yleensä paremmin kuluttajan tiedossa kuin teollisten einesten.
3. Kausiruoka. Kahta edellistä periaatetta noudattaakseen Suomen olosuhteissa täytyy ottaa huomioon myös vuodenajat ja esimerkiksi kasvisten satokaudet. Lisäksi talvella niin espanjalaista tuodut kuin suomalaiset kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit ja kurkut ovat varsin epäekologinen valinta. Kärjistäen tämä tarkoittaa sitä, että talvella syödään uunijuureksia, kesällä salaattia.
4. Ei roskiin. Suurin turha ruokaan liittyvä ympäristökuormitus syntyy ruuan heittämisestä roskiin. Siksi varsinkin nopeasti pilaantuvia tuoreruokia kannatta ostaa vain sen verran kuin varmasti tulee päivän-kahden sisään syötyä. Tämä tulee myös halvemmaksi kun hävikkiä syntyy vähemmän.
Käytännössä kaikki nämä teesit ovat suuntaa-antavia periaatteita, eivät ehdottomia sääntöjä. En aio luopua suklaasta koska sitä ei kaakaopensas ei kasva Suomessa, mutta arjen perusruokavalinnoissa, jotka muodostavat määrällisesti suurimman osan kulutuksesta, aion pitää näitä ohjenuorina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti